Ikävästä velvollisuudesta intohimoksi – Näin minusta tuli pyöräilyihminen

Eniten pelkäsin talvipyöräilyn aloittamista. Huolestuneessa mielessäni pyörivät pitkiin sairaalajaksoihin johtavat onnettomuusskenaariot ja hälytysajoneuvojen siniset valot, kirjoittaa Janne Hakkarainen.

Kolumni  | 

Teksti Janne Hakkarainen

Lopetin tupakoinnin puolitoista vuotta sitten. Tiesin, että lopettaminen johtaa todennäköisesti painonnousuun, joten ryhdyin ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin lisäämällä arkeeni liikuntaa. Päätin aloittaa säännöllisen työmatkapyöräilyn.

Alku oli raskas. Saavuin aamuisin töihin hikisenä, uupuneena ja kyllästyneenä. Ajan myötä keuhkojeni hapenottokyky parani, mikä muutti työmatkapyöräilyn luonnetta hiljalleen velvollisuudesta kohti iloa.

Nyt, yli vuosi aloittamisen jälkeen, teen työmatkallani jopa pieniä intervalliharjoituksia: ennen nousua usein pysähdyn, jotta ylämäkeen polkeminen olisi raskaampaa. Kehitystä on selvästi siis tapahtunut.

Eniten pelkäsin talvipyöräilyn aloittamista. Huolestuneessa mielessäni pyörivät pitkiin sairaalajaksoihin johtavat onnettomuusskenaariot ja hälytysajoneuvojen siniset valot. Pelkäsin loukkaantumista niin paljon, että päätin ennaltaehkäistä haavereita hankkimalla pyörääni kunnolliset nastarenkaat. Kypärä minulla oli jo valmiiksi.

Kävikin niin, että talvipyöräilystä muodostui minulle intohimo: mikä voisikaan piristää aamulla paremmin kuin puolen tunnin polkeminen kirpeässä pakkasessa? Kunnollisten nastarenkaiden hankkiminen johti siihen, etten kaatunut viime talvena kertaakaan. Kaikkina edeltävinä talvina olen kaatunut vähintään kerran, vaikka viime talvena pyöräilin merkittävästi aiempaa enemmän. Oikeanlaisen vaatetuksen valitseminen ei tuottanut mitään ongelmaa, koska tein siihen viikottain vain pieniä muutoksia. Kun talvipyöräilyn aloittaa kesäkuussa, pakkanen ei pääse yllättämään.

Aluksi päätin, että pyöräilen töihin vain hyvällä tai kohtalaisella säällä. Ostin hiljattain kunnolliset pyöräilyvaatteet, joihin pukeutuneena pyöräily onnistuu säässä kuin säässä. Nyt aion pyöräillä myrskyistä ja kaatosateista piittaamatta. Laskin, että vaatteet maksavat nopeasti itsensä takaisin säästettyinä bussilippuina.

Kokonaisuudessaan pyöräily on säästänyt minulle vuoden aikana noin 400 euroa bussimatkoissa: kuukausilipun muuttaminen arvolipuksi loi taloudellisen kannustimen kulkea lihasvoimalla. Parturikustannukseni ovat tosin hiukan nousseet, koska haluan pitää hiukseni niin lyhyenä, että pyöräilykypärän painaumat eivät niissä näy.

Säännöllisen työmatkapyöräilyn terveysvaikutukset ovat olleet positiiviset. Jaksamiseni on lisääntynyt, ja jalkojeni lihaksiin on ilmestynyt kauniita ja jänteviä muotoja. Oman jaksamisen lisäksi pyöräily edistää myös planeetan hyvinvointia, koska kulkutapana pyöräily on erittäin ilmastoystävällistä.

Työmatkapyöräilystä on muodostunut minulle tapa, josta en enää halua luopua. Huomaan olevani kiukkuinen, jos jostain syystä en pääse pyöräilemään, ja joudun liikkumaan bussilla. Onneksi niin käy harvoin.

Julkaistu 28.8.2017

Janne Hakkarainen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan viestintäasiantuntija, jonka mielestä kaikkien tasa-arvoinen kohtelu on kaikkien etu. Twitter: @jannehak

Lue seuraavaksi

Kun aloin pelätä kevään saapumista

Henna Määttä

Kolumni

20.6.2018

Ihmiset tekevät tuloksen – Hyvinvointi syntyy hyvästä arjesta

Aino-Kaisa Manninen

Kolumni

20.6.2018