Minne politiikka piiloutui?

Oli 1970-luku, maailma kuohui ja poliittiset opiskelijayhdistykset olivat voimiensa tunnossa. Oli Vietnam, demokraattinen hallinnonuudistus, mies ja ääni. Tuli vuosi 2016, maailma kuohuu jälleen – ja poliittista opiskelijaliikettä ei näy missään. Vaikka puoluepolitiikan suosio on näivettynyt sen huippuvuosista, politiikka sinänsä ei ole kadonnut ylioppilaskunnista mihinkään. Sen muoto on vain muuttunut. Arvojen ja ideologian sijaan puhutaan mieluummin jostain muusta, kuten rahasta tai asioiden luonnollisesta tilasta.

Ilmiöt  | 

Teksti Anni Hyypiö

Kuvat Anni Hyypiö

Brexit! Nigel Farage! Maahanmuuttokriisi! Rajat kiinni! Donald Trump!
Viimeisen vuoden aikana kriisit, populismin pyrähdykset ja vaaliyllätykset ovat seuranneet kiivaalla tahdilla toisiaan.
”Kuka älykäs, kriittinen nuori tyyppi oikein kiinnostuu politiikasta ja haluaa mennä mukaan siihen? Politiikka näyttää nyt poukkoilevalta, huonosti ennustettavalta, väärältä. Jos poliittinen toiminta olisi näyttänyt ennen siltä, miltä se näyttää nyt, en tiedä, olisinko lähtenyt itsekään mukaan.”
Näin toteaa Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) pääsihteeri Eero Manninen. Hänen mukaansa maan ylioppilaskunnissa näkyy epäpolitisoituminen.
”Jostakin syystä opiskelijat kokevat luontaisemmaksi äänestää ainejärjestöryhmäänsä. Jos olen tekniikan opiskelija, niin äänestän sitten tekniikan ja talouden ryhmää.  Moni ajattelee, että samaa kiltataustaa äänestämällä äänen antama arvo on parempi.”

Mannisen tuntemuksia tukevat viime syksynä 12 ylioppilaskunnassa pidettyjen edustajistovaalien tulokset. SYL julkaisi viime marraskuussa laskelmat, joiden mukaan sitoutumattomien ryhmien ylivalta puoluepoliittisiin ryhmiin kasvoi edustajistoissa edelleen.
Sen mukaan poliittiset ryhmät olivat ylioppilaskunnissa pahasti alakynnessä: peräti 81 prosenttia kaikista edustajiston jäsenistä kuului sitoutumattomiin ryhmiin, ja vain 19 puoluepoliittisiin.Yhtä selittävää syytä Manninen ei yliopistojen epäpolitisoitumiselle keksi.
”Voi olla, että ylioppilaskunnissa olisi tässä asiassa peiliin katsomisen paikka. Ovatko ylioppilaskunnat antaneet tarpeeksi tilaa puoluepoliittiselle toiminnalle? Yleensä ainoa tapa vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon on juuri puolueiden kautta. Soisin, että ylioppilaskunnat tekisivät sen mahdollisimman hyvin.”
Manninen kuitenkin muistuttaa, etteivät nimellisesti sitoutumattomat ryhmätkään usein ole täysin värittömiä.
”Monissa sitoutumattomassa ryhmässä on todellisuudessa puolueväriä mukana. Puolueaktiivit eivät syystä tai toisesta ole mukana yhdellä puoluepoliittisella listalla, vaan ovat hajaantuneet eri ryhmiin.”

Poliittinen 1970-luku jätti trauman

Yhdeksi syyksi poliittisten järjestöjen kuihtumiselle Eero Manninen epäilee poliittisesti ylivilkkaiden 1960–70 -lukujen jättämää traumaa.
Näinä vuosikymmeninä poliittisesti tiedostava yliopisto-opiskelija agitoi ja kirjelmöi erittäin ahkerasti. Keskustan ja vasemmiston opiskelijat kokivat olevansa osa kansanrintamaa, jonka tehtävänä oli kamppailla työväestön ja demokratian nimissä taantumusta, suurpääomaa ja impe-rialismia vastaan. Sen sijaan konservatiiviseksi ja taantumukselliseksi leimattu professorikunta sai epäkiitollisen roolin luokkatietoisen opiskelijan vastustajana.
Yliopistojen nuivaa suhtautumista politikointiin Manninen pitää harmillisena.
”Yliopistoilla pitäisi olla poliittisen keskustelun mahdollistava ilmapiiri, vaikka se ei olekaan yliopiston ydintehtävä. Yhtenä yliopiston tehtävänä on kuitenkin kasvattaa vastuullisia kansalaisia.”
Ei puoluepolitiikka täysin pannassa ole. Oulun yliopiston kantana on, että vapaiden aikojen ja yliopiston resurssien salliessa yliopistojen tiloja voidaan vuokrata puolueille ja niiden alaisille järjestöille. Yliopisto voi olla järjestäjänä vain yleisiin vaaleihin liittyvissä tilaisuuksissa, joihin kaikilla puolueilla on mahdollista osallistua.
Yliopiston ravintola-, aula- ja käytävätiloja sekä ulkoalueita ei anneta yksittäisen puolueen käyttöön. Sen sijaan vaaleihin liittyviä vaalipaneeleita tai keskustelutilaisuuksia, joihin kaikki vaaleihin osallistuvat puolueet voivat osallistua, voidaan järjestää myös aulassa ja ravintoloissa. Tilaisuuden mainoksissa ei saa mainita yliopistoa eikä tilan tai rakennuksen ulkopuolelle saa asettaa mainoksia.

 

Oulun ylioppilaslehti 2016
Vaikka politiikkaa tehdään yliopistolla edelleen ahkerasti, sitä ei joko osata tai haluta ajatella nimenomaan politikointina.
Vesa Heikkinen ja Tapio Pajunen kirjoittavat asiasta politiikan retoriikkaa käsittelevässä teoksessa Kansalaistaito: miten politiikkaa voi ymmärtää, jos sitä ei voi ymmärtää? (2016) Heidän mukaansa yksi politiikan kielen tehokkaimmista strategioista on poliittisuuden kätkeminen ja ratkaisujen esittäminen välttämättöminä ja tärkeinä.
Taitava poliitikko ei korostakaan sitä, onko hän vasemmistoa tai oikeistoa, vaan sitä, että hän on vain välikappale tosiasioiden kertojana.
Väitteet tarjoillaan tosina ja kiistattomina faktoina, vaikka todellisuudessa kyse olisi arvoista ja mielipiteistä. Sen sijaan, että vedottaisiin tunteisiin, arvomaailmaan tai ideologiaan, puhutaankin vain ”kiistämättömistä tosiasioista”.

Eero Mannisen mukaan poliittisten ryhmien kehno tila näkyy siinä, miten ja kuinka paljon ylioppilaskunnan arvoista puhutaan – eli ei juuri ollenkaan.
”On hyvä, että ylioppilaskunnissa ajatellaan budjettia ja sitä, millainen toiminta on järkevää. Olisi hyvä käydä myös keskustelua siitä, millaista toimintaa ylioppilaskunnan pitäisi tehdä. Tässä työssä poliittiset ryhmät ovat olleet tärkeitä, he ovat olleet ehkä valmiimpia arvokeskusteluun. Arvokeskustelua ei käydä niin paljon kuin aiemmin, ja mielestäni tämä on aavistuksen harmillista. Ylioppilaskunnat ovat kasvamisen paikkoja, ja arvokeskustelut ovat siinä tärkeitä. Molempia tarvitaan, ainejärjestöjä ja puoluepoliittisia ryhmiä.”
Toisaalta maailma on muuttunut tässä suhteessa myös paljon paremmaksi, Manninen sanoo.
”Kun mennään tekeminen edellä ja puhutaan strategiasta ja toiminnan kehittämisestä, asioita saadaan tehokkaammin aikaiseksi kuin silloin, jos se olisi vaan poliittista ränttäystä.”

TeTa pärjää aina

Poliittisten ryhmien ahdinko näkyy selkeästi myös Oulussa. Viime marraskuun edustajistovaaleissa poliittiset ryhmät saivat vaivaiset kolme paikkaa 37-henkisestä edustajistosta.
Yksi paikka suotiin kokoomuslaiselle Yksilön valinnalle, yksi keskustalle, yksi vihreille. Keskustalla pudotus oli kaikista karmaisevin, sillä neljästä paikasta peräti kolme katosi. Vuosi oli murheellinen myös vasemmistolle, sillä se jäi täysin paikatta.

Pudotusta tapahtui jo edellisissä vaaleissa vuonna 2013, jolloin poliittisten ryhmien määrä pieneni puolella. Kun vielä vuonna 2011 poliittisilla ryhmittymillä oli yhteensä 12 paikkaa, kaksi vuotta myöhemmin opiskelijoiden äänet riittivät vain kuuteen.
Poliittisten ryhmien pienentyessä ainejärjestöt ovat jatkuvasti vahvistaneet otettaan vallasta. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan (OYY) edustajiston suurin ryhmä on Tekniikan ja talouden vaalirengas (TeTa) 13 edustajistopaikalla.

TeTan toisen ryhmänjohtajan Vilma Koistisen mukaan ryhmän suosion yksittäistä syytä on hankalaa sanoa.
Yhtenä syynä on Koistisen mukaan se, että iso ryhmä näkyy ja kuuluu kauas. Koska moni TeTan edaattori on mukana myös kiltatoiminnassa, teekkari tai kylteri voi äänestää jo ennestään tuttuja ehdokkaita.
”Moni tuntee, että TeTa ajaa riviopiskelijan asiaa. Olemme osanneet perustella meidän äänestäjillemme sen, miksi on tärkeää, että meitä kuullaan. Pyrimme pitämään pilkkeen silmäkulmassa, näytetään, että vaikutustyön ei tarvitse olla haudanvakavaa toimintaan. ”

TeTassa toimii sekä kauppatieteilijöitä että teekkareita. Kyseessä on järkiliitto.
”Tekniikan ja talouden yhdistäminen on luonnollista, sillä päätöksentekoprosessit ja taloutta koskevat mielipiteet ovat melko samanlaisia. Lisäksi kiltatasolla toimitaan samalla tavalla.”
Koistisen mukaan TeTan ydinviestinä on toimivan ja viihtyisän ylioppilaskunnan rakentaminen. Hän toistaa adjektiivia järkevä.
”Meille on tärkeää järkevä ja johdonmukainen päätöksenteko, jota on helppo perustella ulospäin. Pyrimme vastuulliseen taloudenpitoon, ja sitä kautta järkevään jäsenmaksun käyttöön.”

Kysymys poliittisesta vaikuttajuudesta saa Koistisen mietteliääksi. Hänen mukaansa kaikki vaikuttamistoiminta on toki politiikkaa, mutta puoluepolitikointia ylioppilaskuntatoiminta ei ole.
”Mielestäni edustajistotoiminta on hyvän ylioppilaskunnan tekemistä yhteistyössä kaikkien kanssa. Olen varma, että meidänkin ryhmässämme on erilaisia puoluepoliittisia näkemyksiä. Mutta puoluepolitiikkaa TeTa ei harrasta ollenkaan. Me ajamme äänestäjien mielipiteiden mukaisia asioita ja kannatamme mahdollisimman avointa ja neuvottelevaa päätöksentekoa.”
Koistinen on itse viidettä vuotta opiskeleva prosessiteekkari. Hänen mukaansa tekniikan puolella moni opiskelija mieltää olevansa ennemmin teekkari kuin minkään puolueen kannattaja.
”Mutta uskon, että koska teekkarit ovat tosi aktiivisia kiltatoiminnassa ja edustajistossa, se aktiivisuus äänestäjänä säilyy muissakin vaaleissa. Pyrin itsekin äänestämään joka vaaleissa. Koska olen ollut opiskelijavaikuttamisessa mukana, tiedän, kuinka paljon äänestämisellä on väliä.”

Teekkari, äänestä teekkaria

Ensimmäinen marraskuuta vuonna 1989 Oulun ylioppilaslehdessä julkaistussa mainoksessa Teekkareiden vaaliliitto kannustaa kansaa vaaliuurnille sloganeilla ”Puolueitta paras” ja ”Teekkari, äänestä…Teekkaria.”
Pitääkö tämä edelleen paikkansa? Onko politiikka teekkarille kirosana?
”En sanoisi ihan noin radikaalisti. Ehkä kyse on ennemmin siitä, että teekkareilla ei ole ihan hirveästi suunnannäyttäjiä tai poliittisia esimerkkejä”, arvelee Kati Hannila, OYY:n hallituksen puheenjohtaja.

Prosessitekniikkaa opiskelevan Hannilan mukaan monelle teekkarille poliittista järjestöä luontevampi viiteryhmä on oma ainejärjestö tai kilta.
Vaikka ne eivät sitoudukaan yhteen puolueeseen, myös niissä tehdään valtavasti poliittista vaikutustyötä: järjestetään vaaleja, laaditaan kannanottoja ja hiotaan sanamuotoja, perustetaan jaostoja, kinastellaan linjapapereista ja strategioista, muodostetaan ja kaadetaan hallituksia.
”Mutta ihmiset eivät välttämättä ajattele sitä työtä politiikkana. Omaa identiteettiä ei ajatella poliittisuuden kautta.”
Kati Hannila on ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana poliittinen vallankäyttäjä. Hän sanoo tiedostavansa roolinsa itsekin.
”Käytän poliittista valtaa edustajiston ja linjapaperin asettamissa raameissa.”
Hallituksen puheenjohtajaksi pääseminen ei hänen mukaansa silti vaatinut poliittista peliä. Hän osallistui paneeliin ja oli edustajistoryhmien tentattavana. Omien kantojen tärkein jakokanava oli vaaleja varten luotu Facebook-sivu.

Oulun ylioppilaslehti 2016

Politiikkaan kuuluu oleellisesti myös kompromissien ja sopuratkaisujen teko. Toisinaan sellaisen syntyminen vaatii omista periaatteista tinkimistä, ja jopa itselle vastenmielisen ratkaisun puolustamista.
Hannila sanoo joutuneensa tällaiseen tilanteeseen alkukeväästä, kun OYY:n poliittinen linjapaperi oli edustajiston käsittelyssä. Hallituksen pohjaesityksenä oli, että linjapaperiin kirjattaisiin siirtyminen duaalimallista pois.
”Vaikka itse olin duaalimallin säilyttämisen kannalla, puheenjohtajana piti puolustaa hallituksen linjaa.”
(Lopulta maininta duaalimallista poistettiin linjapaperista kokonaan.)
Nieleskeltävää on riittänyt myös Juha Sipilän (kesk.) hallituksen koulutusleikkauksissa. Hannila valittiin marraskuun puolivälissä Keskustan opiskelijaliiton (KOL) ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi ja on keskustan kuntavaaliehdokas Oulussa.
Hannila sanoo olleensa emopuolueelleen harmissaan.
”Toisaalta, meidän keskustalaisten tulee näyttää, että koulutuksessa on tulevaisuus, eikä siitä kannata leikata. Jos linja ei miellytä, muuta se. Samojen juttujen kanssa painitaan sekä OYY:ssä ja Keskustaopiskelijoissa, samalla puolella ollaan.”

SYL lobbaa ja politikoi

Siinä missä ylioppilaskunnat ovat kadottaneet poliittisuuttaan, korkeakouluopiskelijoiden keskusjärjestö, Suomen ylioppilaskuntien liitto, on edelleen selvästi poliittinen toimija.
Noin 132 000 opiskelijaa edustavan järjestön tärkeimpänä tavoitteena on opiskelijoiden sosiaalisen aseman ja opiskelumahdollisuuksien parantaminen. Tämän tavoitteen ajamiseksi SYL tekee yhteistyötä muun muassa opetusministeriön, ympäristöministeriön, eduskunnan ja yliopistojen kanssa.
Ei liene sattumaa, että moni liiton entisistä aktiiveista kuuluu politiikan tai elinkeinoelämän kivikovaan ytimeen: entisiä SYL-aktiiveja ovat muun muassa Tarja Halonen, Petteri Orpo, Ilkka Kanerva, Jorma Ollila, Sari Sarkomaa ja Taru Tujunen.
”Puoluepolitiikka näkyy SYL:ssä selvästi. Hallituksessa monilla on puoluekirja, ja puoluekantaa kysytään myös hakuprosessissa. Tämän hetken hallituksesta yksi on demari, yksi keskustalainen, yksi kokoomuslainen, yksi vihreä ja kaksi sitoutumatonta. Myös moni henkilökunnan jäsen on puolueaktiivi”, Eero Manninen sanoo.
Hänen mukaansa poliittisuus on vain loogista ja järkevää, onhan liiton perusajatuksena vaikuttaa poliitikkojen päätöksentekoon.
”Toimintatapa ja -ympäristö on ylioppilaskuntiin verrattuna selkeästi enemmän suoraan politiikkaan kytkeytyvä. SYL:ssa lobbaus on olennainen osa toimintaa, ja verkostoilla on merkitystä.”

Politiikkaa tehdään myös vuosittaisissa liittokokouksissa. Espoon Korpilammella kokoontuva liittokokous päättää muun muassa liiton tulevan vuoden hallituksesta, toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta. Tänä vuonna 18.–19. marraskuuta kokoontuneessa liittokokouksessa käsittelyssä oli lisäksi liiton uusi poliittinen linjapaperi.
Onko Korpilampi-viikonloppu täynnä kähmintää, suhmurointia ja lehmänkauppoja?
”SYL:in liittarissa tehdään aina politiikkaa. Ja siellä missä on politiikkaa, on sitä”, Manninen toteaa.
Hänen mukaansa liittokokouksessa politikointi on kuitenkin siistimpää eurooppalaisiin sisarliittoihin verrattuna.

 

Oulun ylioppilaslehti 2016
Poliittisista linjoista keskustelu tapahtuu avoimesti, ”suhmuroimatta ja simputtamatta”.
Sen sijaan hallituksen henkilövalinnoista neuvotellaan suljettujen ovien takana ylioppilaskuntien hallitusneuvottelijoiden kesken.
Kahden liittokokouspäivän välisenä yönä tehdään niin sanottuja diilejä, kun eri ylioppilaskunnat ja niiden muodostamat liittoumat sopivat keskenään sulle-mulle -periaatteella puheenjohtaja- ja hallitusvaalien äänestyskäyttäytymisestä.
Onko liittareissa meno siis samanlaista kuin House of Cardsissa? Ketkä ovat liittariyön Frank Underwoodeja?
Sitä Eero Manninen ei kommentoi.
”En halua dramatisoida asiaa liikaa. Toki henkilövalinnat herättävät tunteita, kun toiset häviävät, toiset voittavat. Aina syntyy kysymyksiä siitä, menikö kaikki nyt taiteen sääntöjen mukaan. SYLillä ja ylioppilaskunnilla on vastuu kommunikoida asioista mahdollisimman avoimesti. Ei siinä sen kummempaa ole”, Manninen muotoilee.

Tää on viimeinen taisto?

Voiko kehitys käännähtää vielä toiseen suuntaan? Olisko Brexitistä, populismijytkystä ja Trumpin tulemisesta siemeneksi nuorten uuteen aktivointiin?
Miksei, Eero Manninen pohtii. Hän kuitenkin epäilee, kumpuaako uuden poliittisuuden tietoisuus nimenomaan puolueista.
”Mahdollista se on. Uskon kuitenkin, että toimintaympäristöön vaikuttamisen keinot ovat muuttuneet. Tänä aikana on syntynyt useita spontaaneja kansalaiskampanjoita, kuten Tahdon 2013 -kampanja ja Koulutuslupaus-kampanja. Uskon, että sellaisia tullaan näkemään paljon. Mutta selkeää painopisteen muutosta kohti puoluepolitiikan uutta menestystä ei tulla näkemään.”

Mikäli esimerkiksi hallituspuolueet haluavat saada opiskelijat puolelleen, olisi niiden karistettava niskoiltaan kiusallinen mielikuva itsestään koulutuksen ja sivistyksen kuristajana.
Lisäksi menestykseen voi vaikuttaa niin sanottu ”voittajan vankkurit” -ilmiö. Teorian mukaan ihmiset ovat mieluusti voittajan puolella. Siksi mielipidemittauksissa menestyneen puolueen kannatuksen kasvu johtaa edelleen kierteeseen, jossa uudet äänestäjät siirtyvät todennäköisen voittajan puolelle.
Eli ylioppilaskuntakontekstiin sovitettuna: mikäli sitoutumattomia ryhmiä pidetään jo etukäteen edustajistovaalien voittajana, varmoina menestyjinä, jäsenistö antaa vuodesta toiseen äänensä mieluummin heille.

Epäpolitisoitumiskehitykseen on lisäksi yksi poikkeus. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa tänä syksynä käydyissä vaaleissa poliittiset ryhmät pärjäsivät aiempaa paremmin. Vihreät nappasivat yhden lisäpaikan, sitoutumaton vasemmisto ja kokoomus saalistivat kumpikin itselleen peräti kolme lisäpaikkaa. HYY:n poliittiset ryhmät saivat 60 paikasta 25, eli peräti 42 prosenttia kaikista paikoista.
”Olisiko HYY laajennettavissa valtakunnalliseksi ilmiöksi? Ei ainakaan heti. Poliittiset järjestöt ovat ottaneet nyt turpaan, joten se voisi toki lisätä niiden taistelutahtoa. Jos kaikkien isojen puolueiden edustajat pystyisivät tähän, voitaisiin neljän vuoden aikajänteellä puhua jo aivan erilaisista edustajistoista kuin tällä hetkellä”, Manninen sanoo.

Lue lisäksi Suomen ylioppilasliikkeen ja OYY:n puoluepolitisoitumisen historiasta täältä.  

Julkaistu 24.11.2016 numerossa 6/2016

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja. Henkensä pitimiksi tuottaa säännöllisen epäsäännöllisesti kirjoituksia, kuvia ja kuvituksia maailmasta ja sen menosta. Instagram: @anniskelualue. Twitter: @AnniHyypio

Lue seuraavaksi

Somettamista, Ti-Ti Nallen tanssia ja uimakoulua – niistä on opiskelijan pienet kesätyöt tehty

Marko Heikkinen

Ihmiset

14.6.2018

Tämän päivän Koodikärpistä toivotaan tulevaisuuden teekkareita

Anni Hyypiö

Ilmiöt

13.6.2018