Hei kaikki te melkein-kandit ja maisterit, tunnelin päässä on valoa!

Minä vapauduin henkisestä vankilasta lopettamalla itseruoskinnan ja hyväksymällä oman opiskelijapolkuni, kirjoittaa Laura Lääveri.

Kolumni  | 

Teksti Laura Lääveri

Jos siellä ruudun äärellä istuu tällä hetkellä opiskelija, joka kirjoitti tänä keväänä taas kerran lisäaikahakemuksen opintojen loppuun saattamiseksi – hei vaan, minä kirjoitin myös.

Jos lasket tällä hetkellä kuinka monta opintopistettä tarvitset valmistuaksesi, minä lasken pisteitä kanssasi.

Jos et ehkä kykene enää näkemään mielenkiintoisia kurssisisältöjä vaan silmäsi hamuavat mahdollisimman paljon noppia mahdollisimman pienellä vaivalla, älä tunne syyllisyyttä. 

Jos et aina edes muista olevasi opiskelija koska olet ollut jo useamman vuoden töissä ja gradun kirjoittaminen töiden jälkeen tuntuu vastenmieliselle tervanjuonnille, ymmärrän sinua.

Tuntuuko graduohjaajaan yhteyden ottaminen niin vaikealta, että kulutat päiväsi mielummin alasti tikun nokassa keikkuen?

Älä hätäile, meitä on muitakin.

 

Opintojen junnaamisesta kolumnin kirjoittaminen tuntuu nololta, vaikka koen olevani sinut itseni kanssa ja vaikka olen tehnyt opiskelujen ohessa asioita joista olen haaveillut ja jotka ovat vieneet minua uran suhteen eteenpäin.

Mieleen hiipii silti häpeä ja kiusallinen ajatus siitä, että olisinkin pohjimmiltani helvetin laiska ja saamaton. Tähän perään tekisikin mieli luetella kaikki ne mielenkiintoiset ja inspiroivat asiat joita olen opiskelujen ohella tehnyt. Kertoa kaikille, että en ole vätys.

Opintojen pitkittymiseen on yhtä monta tarinaa kuin on opiskelijaakin. Joskus elämä vie eri suuntaan kun mielenkiintoiset asiat kutsuvat, joskus oma terveys tai henkinen jaksaminen nousee vastaan.

Liian harvoin sanotaan ääneen se tosiasia, kuinka pelottavaa ja raastavaa on olla kaksikymppinen tässä maailmassa. Kun opiskelemisen lomassa rämpii kohti aikuisuutta, haavereilta ei vältytä. Sydänsurut, ero, mielen mureneminen, burn out ja eksistentiaaliset kriisit eivät helpota tiukassa opiskelutahdissa pysymistä.

Opiskelija tietää hyvin myös sen, että yhteiskunta muistaa varmasti syyllistää meitä tästä harhailusta parhaansa mukaan.

 

Huomaan usein ihmisten vähättelevän omia saavutuksiaan. Moni ajattelee, että opiskelut olisi pitänyt hoitaa tehokkaammin ja paremmin kun kurssikaverit porskuttavat jo työelämässä. Myös minulla riittämättömyyden tunne on ollut välillä riipaisevaa, ja kaikenlainen itsensä syyttely ja soimaaminen on tuntunut oikeutetulle.

Minä vapauduin henkisestä vankilasta lopettamalla itseruoskinnan ja hyväksymällä oman opiskelijapolkuni. Päätin olla ylpeä siitä, minkälaisiin seikkailuihin polulta harhailu on minut vienyt.

Omien opintojeni tähänastinen tähtihetki on ollut kandiksi valmistuminen. Monen välivuoden jälkeen pusersin tutkinnon puolessa vuodessa purkkiin, jonka jälkeen juhlin tutkintotodistus kädessäni kuin vitosen gradun kirjoittanut maisteri. Olin nimittäin ehtinyt jo ajatella, ettei minusta koskaan tule edes kandia, koska olin niin irtaantunut opiskelijaelämästä.

Siis kaikki te melkein-kandit ja maisterit, opintopisteiden kanssa kamppailevat ja lisäaikahakemuksia kirjottavat – tunnelin päässä on valoa!  

Te, jotka kevään viimeisessä publiikissa nostatte maljaa kandin ja maisterin papereille – tehkää se ilolla! Vietit opintojen parissa sitten viisi tai kymmenen vuotta, juhli saavutuksiasi ylpeydellä.

Sillä kun tämän vuoden viimeisessä publiikissa saan käsiini maisterin paperit, lupaan tuulettaa sitä täydestä sydämestäni.

Julkaistu 2.6.2017

Laura Lääveri

Oululainen tanssija, nykyinen OSAKOn kulttuurisihteeri ja entinen OYYn hallintosihteeri.

Lue seuraavaksi

Viekö Helsinki Oulun sometähdet?

Laura Tauriainen

Kolumni

15.9.2018

Reseptini koulutuksen kehittämiseksi – tässä kymmenen toimenpidettä, jotka voi vapaasti varastaa ja ottaa käyttöön

Henna Määttä

Kolumni

7.9.2018

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821