Ihastuin Oulussa yöttömään yöhön, kaupunkiviljelyyn ja pikkufestareihin – lue vinkit Oulun kesään 2018

Vaikka tällä hetkellä loska valuu kengistä sisään, antaa taivaalla paistava kevätaurinko meille lupauksen saapuvasta kesästä. Sen kunniaksi Asta Salomaa kertoo kolme hyvää vinkkiä onnistuneeseen kesään Oulussa.

Muutettuani opintojen perässä Helsingistä Ouluun vuonna 2012 olen viettänyt neljä kesää Oulussa. Vain yhden kesän hairahdin viettämään entisessä kotikaupungissani töiden vuoksi.

Yliopistossamme on varmasti paljon heitä, jotka viettävät ensimmäistä kesäänsä Oulussa. Minulla on teille hienoja uutisia: tämä on mahtava kesäkaupunki!

Vaikka joku voisi kyynisesti kommentoida jokaisen suomalaisen kaupungin olevan kesäkaupunki, minusta Oulun kesässä on sitä jotain.

Neljän Oulussa täysillä vietetyn kesän jälkeen annan nyt omat vinkkini.

 

1. Käy festareilla

Oululaisista festareista monille tulee ensimmäisenä mieleen Qstock. Qstock-viikonloppuna kannattaa toki ehdottomasti olla Oulussa, sillä kaupungissa on silloin paljon ihmisiä ja elämää.

Mielenkiintoisimmat festarikesän kokemukset voivat löytyä kuitenkin pienemmiltä ja omaleimaisemmilta festareilta.

Oulussa on valtavasti eri musiikki- ja taidegenrejen festareita, joille kannattaa suunnata vaikka ei itse kyseisen genren suurkuluttaja olisikaan. Kokemukset näillä pienemmillä festareilla ovat aitoja ja yllättäviä.

Tsekkaa esimerkiksi nämä: punk-festivaali Hässäkkä-päivät (6.–7.7.), uutta musiikkia ja kirjallisuutta esittelevä Bättre folk -festivaali (29.–30.6.), psykedeelisiin tunnelmiin vievä Uleåborg Festival of Psychedelia (13.–14.7.), ja musiikkivideokulttuuria juhlistava monitaiteellinen Oulun musiikkivideofestivaali (23.–26.8.).

Ekstravinkki: talkoilu festivaaleilla on hyvä tapa päästä mukaan opiskelijabudjetilla.

 

2. Kaupunkiviljele

Kaveriporukan kanssa viljely on hauska ja helppo (ja suhteellisen halpa) harrastus, joka antaa tuoreet yrtit ja omin kätösin kasvatetut vihannekset ruokapöytään.

Koska palstaviljeleminen vaatii aika isoa sitoutumista, kannattaa aloittaa kaupunkiviljelyharrastus Oulun kaupungin viljelylaatikoista. Kaupunki vuokraa sadalle porukalle viljelylaatikon yhdeksän euron hintaan koko kesäksi. Laatikoita on neljässä eri sijainnissa.

 

Oulun ylioppilaslehti 2018.
Jo kuukaudessa näkee kaupunkiviljelyn tulokset.

Kaupunkiviljelyssä hienoa on sen yhteisöllisyys. Oman porukkani laatikko sijaitsi viime kesänä Etu-Lyötyssä Veturiaukiolla. Lähes aina kun olin laittamassa laatikkoa tai kastelemassa viljelmiä, sain juttuseuraa. Erityisesti tutuksi tulivat Etu-Lyötyn ihanat mummot, jotka innokkaasti kävivät neuvomassa viljelyasioissa.

Kaikki mummot antoivat viljelyyn eri neuvot, mutta siitä huolimatta (tai ehkä sen takia) viljelyksemme rönsysivät viidakon tavoin.

 

3. Nauti yöttömästä yöstä

“Ei nuorena tarvitse nukkua”, sanoo paidaton Olavi Uusivirta kappaleessaan Viimeinen kesä. Kun aurinko jo paistaa baarin sulkeutuessa, suuntaa baari-illan jälkeen suoraan aamukahville torinrantaan.

Valo hellii minun kaltaistani etelän hetelmää hyvin erityisesti kesäisin. Auringon ja valoisuuden jatkuva läsnäolo tuo Oulun kesään energiaa, jolla jaksaa seuraavan pimeän vuodenajankin ylitse.

 

Eikö kolme vinkkiä riitä? Katsasta myös nämä: Elektornit (elektronisen musiikin klubit idyllisessä Tähtitornin kesäkahvilassa), Kesän sauna (saunalautta Tuiran rannalla), Oulu Pride 2018, Elojazz ja jazzpuisto sekä Titta på Tuira -korttelijuhla.

Ja muista: vaikka suunnitelmia on hyvä tehdä, kesä Oulussa tulee varmasti olemaan täynnä tapahtumia myös ilman valmiiksi täytettyä kesäkalenteria. Kesäfiilikseen pääsee jo vain kävelemällä pitkin katuja, kun kaupunki herää hetkeksi eloon.

Asta Salomaa

Syntyjään helsinkiläinen, sittemmin oululaistunut Oulun yliopiston ylioppilaskunnan tapahtumatuottaja-yhteisöasiantuntija. Muusikko ja ännännen vuoden musiikkikasvatuksen opiskelija.

Lue lisää: