Oulun korkeakoulujen taidepiiri Tapiirin hallituksen puheenjohtajan Ville Paanasen mukaan yhdessä työskenteleminen kehittää taiteilijana. ”Kotona et pääse haastamaan itseäsi ja oppimaan muilta. Paikan päällä näet, kuinka erilaiset taidetekniikat toimivat, ja voit kuulla perusteluita, miksi tehdä juuri näin. Senkin näkee konkreettisesti, kuinka kynää pidetään piirrettäessä kädessä.”

”Kun törmäyttää ihmisiä yhteen, voi syntyä hyviä juttuja” – Ville Paananen haluaa rikkoa yliopiston sisälle syntyviä rajoja

Taidepiiri Tapiirin hallituksen puheenjohtaja Ville Paananen siirtyi vuodessa järjestönoviisista aktiiviksi. Toimiminen järjestössä on tehnyt yliopistosta pienemmän, hän sanoo.

Ihmiset  | 

Teksti Anni Hyypiö

Kuvat Anni Hyypiö

Fuksivuosi!

Siinäpä kieleltä nopeasti suhahtava sana, joka on latautunut täyteen riemukasta odotusta.

Ensimmäinen luento, ensimmäiset laskuharjoitukset, ensimmäinen tentti, ensimmäinen tentin uusinta! Ensimmäinen pienryhmäkokoontuminen, ensimmäiset bileet, jatkot, sillikset!

Hauskaa ja yhteisöllistä – ainakin kun on mukana sisällä porukassa.

Kauempaa kaikki näyttää varsin erilaiselta. Sen tietää oululainen sähkötekniikan opiskelija Ville Paananen. Hänelle oman paikan löytäminen Oulun yliopistosta vaati kaksi vuotta ja Jodelin apua.

Jonkinlainen epäteekkari

Muuttaessaan Jyväskylästä Ouluun kuusi vuotta sitten Ville Paananen ei tuntenut paikkakunnalta muita kuin silloisen tyttöystävänsä. Ouluun hänet toivat sähkötekniikan opinnot: robotiikasta ja tekoälystä kiinnostunut Paananen arveli alan kiinnostavaksi.

Opiskelut käynnistyivät kuusihenkisessä pienryhmässä, josta vuoden edetessä kaikki paitsi hän ja yksi toinen lopettivat opintonsa.

Pienryhmän pienentyessä Paananen koki loittonevansa muista. Ei siksi, että häntä olisi muiden toimesta erityisesti syrjitty, vaan siksi, ettei hän itse löytänyt paikkaansa muiden joukosta. Luontainen ujous kasvatti kynnystä kontaktin ottamiseen. Ja missä samanhenkisiä ihmisiä edes tapaisi?

Luultavasti teekkarikiltojen toiminnassa, mutta niihin Paananen ei tuntenut koskaan kuuluvansa. Ei, vaikka suorittikin fuksipassin tehtävät, pulahti vappuna Lasaretinväylään ja sai lakkinsa aamunkoitteessa muiden mukana.

”Ehkä olen jonkinlainen epäteekkari. Opiskelualani ei ole se, mikä ilmentää minua ihmisenä.”

Kulttuurista kiinnostuneena Paananen tiedusteli pienryhmäohjaajalta, tiesikö hän yliopistolla olevan bändejä, johon mahtuisi yksi kitaristi. Hänelle tarjottiin vastaukseksi opiskelijakuoroja ja orkestereita. Niihin kitara ei tuntunut oikein sopivan.

Kun ensimmäinen opiskeluvuosi ”meni niin kuin meni”, toisen vuoden alkaessa Paananen tunsi olonsa entistä yksinäisemmäksi – poissa olivat pienryhmäläiset ja fuksipassin suorittamiseen kuuluvat kuviot. Paanasen opiskelut jäivät tauolle vuoden 2014 keväällä, kun hän sairastui masennukseen. Samoihin aikoihin päättyi myös pitkä parisuhde.

Palatessaan opintojen pariin vuonna 2016 Paananen tunsi olevansa taas kuin fuksi, joka murehtii, löytääkö tuhansien opiskelijoiden joukosta koskaan ryhmää, johon hän tuntisi kuuluvansa – omaa ydinporukkaa.

Kun on tahtoa, on myös konsteja. Paananen kiinnitti Linnanmaan kampuksen seinälle julisteita, joissa etsi kanssaopiskelijoita kokeilemaan kanssaan Neljän tähden illallinen -tv-sarjan konseptia. Vaikka joitakin vastauksia tuli, idea ei silti koskaan ottanut tulta siipien alle.

Kun kokkauskutsut eivät tuottaneet tulosta, apuun tuli Jodel, opiskelijoiden suosima anonyymi kännykkäsovellus. Jodelissa eri alojen ihmiset kohtasivat välimatkasta riippumatta samassa sovelluksessa: kun yksi kirjoitti Tietotalosta, toinen vastasi kasvatustieteiden päädystä, kolmas Kontinkankaalta.

”Kun sovellus tuli, tuntui, että se toi koko yliopistoyhteisön yhteen”, Paananen muistelee.

Jodelista Paananen löysi taiteesta innostuneita keskustelijoita, jotka halusivat myös kohdata kampuksella kasvotusten. Näistä kokoontumisista kasvoi viime vuoden lopulla uusi oululainen opiskelijajärjestö, Oulun korkeakoulujen taidepiiri Tapiiri ry.

Tapiiri kokoontuu keskiviikkoisin 5.9. alkaen Linnanmaalla taidetapaamisiin. Tapaamisissa taiteen muoto on vapaa, ja osallistujat tekevät kuka mitäkin: osa piirtää, osa maalaa, osa maalaa figuureja, osa tekee bullet journaleita. Paanasen mukaan heti alusta asti ajatuksena on ollut, että Tapiirin tapaamisissa saa tehdä mitä vain itse haluaa.

Ville Paananen iloitsee ennen kaikkea siitä, että tapiirilaiset itse kokevat toiminnan tärkeäksi ja merkitykselliseksi. ”Ihmiset ovat sanoneet, että tälle on kysyntää. Se vahvistaa tunnetta, että tämä on hyvä juttu, tätä kannattaa tehdä. ”

 

Yhteisö tehdään yhdessä

Ville Paanasen kokemuksista olisi helppo maalata sankaritarina: kun sopivaa yhteisöä ei ollut valmiina, täytyi sellainen tehdä itse.

Mutta kyse ei ole vain yhden ihmisen ponnistuksesta, Paananen sanoo.

Vaikka Tapiirin perustajien joukossa on myös järjestöaktiiveja, moni, kuten Paananen itse, oli järjestössä mukana aivan ensimmäistä kertaa. Siksi yhden ihmisen into ei riitä, vaan rinnalle tarvitaan muita.

Ville Paanasen mukaan asiantuntija-apua antoi OYY:n tapahtumatuottaja-yhteisöasiantuntija Asta Salomaa, järjestön sääntöjen kirjoittamiseen saatiin apua yhden hallituslaisen äidiltä. Ennen kaikkea tarvittiin jäsenten oma halu tehdä töitä yhteisönsä eteen.

Paananen löytää yhdessä taiteilulle monta perustetta. Ensinnäkin se on erinomaisen hyvä syy kokoontua yhteen. Pensseli voi pysyä pöydällä tuntitolkulla, jos keskustelu virtaa valtoimenaan.

Lisäksi yhdessä työskenteleminen kehittää taiteilijana, Paananen sanoo.

”Kotona et pääse haastamaan itseäsi ja oppimaan muilta. Paikan päällä näet, kuinka erilaiset taidetekniikat toimivat, ja voit kuulla perusteluita, miksi tehdä juuri näin. Senkin näkee konkreettisesti, kuinka kynää pidetään piirrettäessä kädessä.”

Paanasella kaikki järjestöön liittyvä on tullut uutena: miksi järjestön on järkevää rekisteröityä, mitä vastuita puheenjohtajalla on, mitä asioita sääntöihin kirjoitetaan. Mysteerin verhoamaa oli aktiivien viljelemä termistö: toiminnantarkastus, talousarvio, toimintasuunnitelma.

Tapiirin hallituksen puheenjohtajana piti opetella sekin, mitä sanoja käyttää hallituksen kokouksen avatessa. Tähänkin sai onneksi apua muilta, hallituksen järjestöaktiiveilta ja Youtube-videoista.

Syy jäädä Linnanmaalle

Tapiirin ensikokoontumisesta on kulunut pian vuosi. Nyt Paanasen elämä on hyvin erilaista kuin viime syksynä.

Toki järjestöaktiivin elämä on kiireistä, kuluttavaakin, puheenjohtajalla olisi aina tehtävänä, suunniteltavana ja murehdittavana jotain: ”saa tuijottaa kalenteria ja stressata”.

Paananen kokee oppineensa vuoden aikana valtavasti. Ei vain järjestöbyrokratiasta, vaan myös kommunikoinnista, vuorovaikutuksesta, kuuntelemisesta.

Hän iloitsee ennen kaikkea siitä, että tapiirilaiset itse kokevat toiminnan tärkeäksi ja merkitykselliseksi.

”Ihmiset ovat sanoneet, että tälle on kysyntää. Se vahvistaa tunnetta, että tämä on hyvä juttu, tätä kannattaa tehdä. On hienoa olla osana tuomassa ihmiselle syytä, jonka vuoksi jäädä luentojen jälkeen Linnanmaalle hengailemaan muiden kanssa.”

Toimiminen järjestössä on tehnyt Oulun yliopistosta pienemmän, Paananen sanoo. Vasta nyt hän näkee sen, miten yliopisto rakentuu, miten paljon toimijoita kampukselle mahtuu, miten yliopistoa johdetaan.

Samalla hän kokee päässeensä ravistelemaan yliopistoa, tuomalla kampukselle jotain uutta.

Ei ainoastaan uutta rekisteröityä yhdistystä Patentti- ja rekisterihallituksen mappeihin – Paananen haluaa tuoda esille myös uutta ajattelutapaa, tapaa toimia ja olla osana yhteisöä.

”Yliopistossa muodostuu helposti rajoja eri järjestöjen, alojen ja tapahtumien välille. Sitäkin tarvitaan, toki”, hän sanoo,

Mutta rajansa kaikella, rajoillakin.

”Haluaisin, että täällä huomattaisiin, kuinka samanlaisia ihmisiä löytyy saman katon alta. Kun törmäyttää ihmisiä yhteen, voi syntyä hyviä juttuja.”

 

Kuka?

» Ville Paananen
» 26-vuotias.
» Kotoisin Jyväskylästä, asuu Oulussa.
» Sähkötekniikan opiskelija Oulun yliopistossa.
» Tekniikan kandidaatti. Aloittaa diplomityön tekemisen tänä syksynä.
» Oulun korkeakoulujen taidepiiri Tapiiri ry:n perustajajäsen ja hallituksen puheenjohtaja.
» Lapsena unelma-ammatti oli palomies. ”Halusin lapsena myös insinööriksi, vaikka en tosin tiennyt tarkemmin, minkä alan insinööriksi.”
» Harrastaa taiteilua ja lukemista, kausittain myös lenkkeilyä ja joogaa.
» Toivoo, että jokaisella opintonsa aloittavalla opiskelijalla on oma ryhmänsä johon kuulua.
» Haaveilee rivitalosta, jossa on pieni piha, iso grilli ja saksalainen naapuripariskunta.

Julkaistu 31.8.2018 numerossa 1/2018

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden päätoimittaja. Henkensä pitimiksi tuottaa säännöllisen epäsäännöllisesti kirjoituksia, kuvia ja kuvituksia maailmasta ja sen menosta. Instagram: @anniskelualue. Twitter: @AnniHyypio

Lue seuraavaksi

”Ihminen voi elämässään opiskella täysillä vain kerran” – Vuoden Opiskelijaksi valittu Emmi-Kaisa Molkkari haluaa mielekkään työn, joka ei ole vain pakollinen paha

Anni Hyypiö

Ihmiset

15.9.2018

Syksyn Studia Generalia -sarjassa yleisöluentoja varhaiskasvatuksesta

Anni Hyypiö

Uutiset

13.9.2018

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821