Kielletyt sanat

Muutaman ilmauksen boikotointi keventää oloa.

Kolumni  | 

Teksti Sanna Häyrynen

Uudenvuodenlupaukset taitavat olla jo rikottu. Totaalikieltäytyminen sokerista tai vähintään neljässä Sporttipassi-jumpassa käyminen joka viikko olisivat suuria vaatimuksia kenelle tahansa. Saati sitten sellaiselle, joka nauttii suklaasta tai tykkää iltaisin tehdä muutakin kuin kuunnella jumputusta ja ohjaajan huutamia kehuja fantastisille kuntoilijoille. Miksi ihmisen pitäisi vaatia itseltään kohtuuttomuuksia tai kieltää asioita, jotka tuottavat iloa?

Lupausten sijaan halusin tammikuun alussa udella lähimmiltäni, mitä he toivovat vuodelta 2016. On armollisempaa toivoa vaikkapa keskittymistä kuin luvata, että maksimoi päivittäisen tuotteliaisuutensa.

Hämmennyin, kun sain kuulla, että vaikutan kiireiseltä ja minulla on paljon tekemistä. En kokenut, että touhua olisi radikaalisti enemmän kuin ihmisillä keskimäärin. Hieman stressaantunut ehkä olin. Jos luettelen to do -listaani ja nousen lounaspöydästä mutisten, että pitäisi kirjoittaa yksi teksti ja käydä kirjastossa, ei ihme, että elämäni vaikuttaa pakkojen sanelemalta painepesäkkeeltä.

Rupesin tietoisesti siivoamaan pitäisi-verbiä kielenkäytöstäni. Nyt lähden kirjoittamaan ja voisin käydä kirjastossa. Itse asiassa haluan tehdä noita asioita. Olen etuoikeutettu, koska saan tehdä niin. Arki tuntuu paljon mukavammalta.

Ennen vertasin itseäni mystiseen joukkoon nimeltä kaikki.  En ole ainoa kaikki-ajatteluun sortuva. Ajauduin keskusteluun, jossa eräs seurueen jäsen oli viime kesänä käynyt kaksissa häissä. Hän kertoi hieman ahdistuneella äänellä, että kaikki menevät naimisiin. Rankkaa yleistystä, totesin. Hän puhui yhteiskunnan paineesta perustaa perhe. Tuo haiskahtaa normiläähätykseltä, keksittyihin normeihin puristamiselta. Sellaisen huohotuksen voi huoletta karistaa niskastaan.

Yhteiskunta on hyvin epämääräinen möhkäle sanelemaan kenellekään minkäänlaisia määräyksiä henkilökohtaisista elämänvalinnoista. Nuo paineet ovat vain ympäriltä imettyjä sanoja, jotka pohdiskelijan omassa mielessä ottavat käskyn muodon. Kukaan ei pakota. Kyseessä on oma elämämme, omat valintamme.

Mistä nämä päänsisäiset sanelijat tulevat? Sigmund Freudin ajatuksista voidaan kiistellä, mutta ilmiö muistuttaa hänen muotoilemaansa yliminän käsitettä: vaativaa ja perfektionistista minuutemme ulottuvuutta, joka yrittää tukahduttaa mielihyvän ja saa meidät noudattamaan sääntöjä.

Kielitieteen vaikutuksen alaisena olen tullut diskurssiuskovaiseksi. Ympäröivä diskurssi eli sanat ja puheentavat muokkaavat todellisuutta ja käsityksiämme asioista. Sanoilla on valtaa niin yhteisössä kuin yksilön omassa päässä. Ajatuksen voima ei ole humpuukia.

Kuuntelisitko sellaista ihmistä, joka käskyttää tai puhuisitko jollekulle yhtä ilkeästi kuin itsellesi? Tuskin. Toivon, että vuonna 2016 henkilökohtainen vihapuhe vähenee.

Julkaistu 10.2.2016 numerossa 1/2016

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka tykkää kuunnella, kun asiantuntija puhuu. Twitter: @sannahayrynen

Lue seuraavaksi

Viekö Helsinki Oulun sometähdet?

Laura Tauriainen

Kolumni

15.9.2018

Reseptini koulutuksen kehittämiseksi – tässä kymmenen toimenpidettä, jotka voi vapaasti varastaa ja ottaa käyttöön

Henna Määttä

Kolumni

7.9.2018

Erkki Koiso-Kanttilan katu 1
2T-ovi, 1.krs
90570 Oulu

toimitus@oyy.fi
+358 40 526 7821