Oulun ylioppilaslehti.2017.

Jenny Vaara on OYY:n ehdokas Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitukseen

Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) esittää Jenny Vaaraa Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallituksen jäseneksi vuodelle 2018. Ylioppilaskunnan edustajisto päätti asiasta yksimielisesti kokouksessaan 21. syyskuuta. Kasvatustieteitä opiskeleva Vaara, 26, toimii kuluvana vuonna OYY:n hallituksen varapuheenjohtajana ja on vastuussa ylioppilaskunnan projektiorganisaatiomuutoksesta ja jatko-opiskelijoiden palveluiden kehittämisestä. Lisäksi hän on Oulun yliopiston koulutuksen johtoryhmän ja tiedekuntansa johtoryhmän jäsen. Aikaisemmin hän on […]

TEKSTI Anni Hyypiö

KUVAT Anni Hyypiö

Oulun yliopiston ylioppilaskunta (OYY) esittää Jenny Vaaraa Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) hallituksen jäseneksi vuodelle 2018.

Ylioppilaskunnan edustajisto päätti asiasta yksimielisesti kokouksessaan 21. syyskuuta.

Kasvatustieteitä opiskeleva Vaara, 26, toimii kuluvana vuonna OYY:n hallituksen varapuheenjohtajana ja on vastuussa ylioppilaskunnan projektiorganisaatiomuutoksesta ja jatko-opiskelijoiden palveluiden kehittämisestä. Lisäksi hän on Oulun yliopiston koulutuksen johtoryhmän ja tiedekuntansa johtoryhmän jäsen. Aikaisemmin hän on toiminut muun muassa ainejärjestönsä Motiva ry:n puheenjohtajana.

Vaaralle on tärkeää, että korkeakoulutuksen kehittäminen perustuu selkeään ja kokonaisvaltaiseen näkemykseen. Hän haluaa, että tulevaisuudessa korkeakoulut tarjoavat opiskelijoilleen entistä paremmat valmiudet muuttuvaan työelämään ja eväät elinikäiseen oppimiseen.

“Nykyiset 20-vuotiaat opiskelijat jäävät eläkkeelle 2070-luvun tienoilla. Lisäksi työelämän murros kiihtyy koko ajan. Se tarkoittaa, että oman osaamisen kehittäminen ei voi päättyä tutkinnon suorittamiseen, vaan jokaisen täytyy koko ajan ylläpitää ja kehittää omaa osaamistaan. Korkeakoulutus antaa parhaat valmiudet oppia ja omaksua uutta sekä kehittää uusia ratkaisuja – meidän täytyy pitää huolta siitä, että näin on jatkossakin”, hän toteaa.

Kuluvana vuonna Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksessa OYY:tä on edustanut Veera Alahuhta. Voit lukea hänen kuulumisiaan hallitusvuodesta juttusarjastamme: osa 1 ja osa 2.

Suomen ylioppilaskuntien liiton hallitus valitaan liiton liittokokouksessa 17.–18. marraskuuta Tampereella. SYL on opiskelijoiden etu-, palvelu- ja kansalaisjärjestö, jonka jäsenyhteisöihin kuuluu yhteensä noin 132 000 yliopistojen perustutkinto- ja jatko-opiskelijaa.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: