Ikä on mittareista epäluotettavin

Kolmikymppiset kokevat ylittäneensä juuri teini-iän, ja keski-ikäisyys venyy eläkkeelle jäämiseen. Vanhentuneet mielikuvat ikävaiheista joutavat romukoppaan, kirjoittaa Sanna Häyrynen.

Kolumni  | 

Teksti Sanna Häyrynen

Syntymäpäiväsankareilta tavataan kysyä, miltä nyt tuntuu. Elleivät he ole vajonneet ikäkriisin kurimukseen, vastaukseksi saa useimmiten saman toteamuksen: uudessa iässä tuntuu aivan samalta kuin ennenkin.

Kun näin tammikuussa mietin, montako vuotta täytänkään kuluvana vuonna, uusi lukema vaikuttaa aina aluksi vieraalta ja suurelta.

Sovinko uuden ikävuoden sisältämiin odotuksiin?

Jos jo vuoden harppaus ikävuosissa on vaikea hahmottaa, kauemmas katsominen on jo lähes mahdotonta.

Muistan 15-vuotiaana pohtineeni, että kymmenen vuoden kuluttua elämäni olisi jo vakavaa aikuisen elämää. Käsitykseni parikymppisyydestä oli kovin epärealistinen ja jähmeä.

Kun sitten täytin 25, huomasin olevani sama ihminen kuin 15-vuotiaana.

Vaikka oma parikymppisyyteni on nyt jo ehtoopuolellaan, kuvittelen edelleen, että olen juuri täyttänyt 20.

 

Käsitykset eri ikävaiheista ovat muuttuneet laajemminkin. Esimerkiksi nuoruus on verrattain tuore ilmiö.

Ei ole monta vuosikymmentä siitä, kun 15-vuotias valmistautui asettumaan perheen maatilan jatkajaksi. Nykyteini sen sijaan luovii digitaalisessa identiteetinrakennusprojektissaan ja saa rauhassa olla hukassa.

Tietä tälle etsikkovaiheelle raivasivat suuret ikäluokat, jotka karkasivat maalta kaupunkeihin ja julistivat seksuaalivallankumoustaan. Samalla mullat karisivat varpaiden väleistä. Ei ollutkaan pakko toteuttaa maatalousyhteiskunnan normia ja jäädä paikoilleen.

Viimeistään nuoruus pitkittyi nykymittaansa, kun 1980- ja 1990-luvulla aikuistunut X-sukupolvi päätti seikkailla ympäri maailmaa ja etsiä itseään.

Ensin julistettiin: kolmekymmentä on uusi kaksikymmentä! Nyt voi jo heittää, että neljäkymmentä on uusi kolmekymmentä.

Veljeni siirtyy tänä vuonna viidennelle kymmenelleen. Se, mitä ennen ajattelin nelikymppisyydeksi, on kaukana siitä, minkälaisena veljeni näen.

Keski-ikäisyys on käsityksissäni vaihtunut myöhäisnuoruudeksi.

 

Selittäjiä ikäkäsitysten mullistuksille lienevät kulttuuristen muutosten lisäksi lääketieteen ja elintapojen edistykset.

Terveystietoa on tarjolla rutkasti, ja osaamme valita raihnastuttavan läskisoosiaterian sijasta lounaaksi salaatin. Terveiden elintapojen voimalla kuusikymppinenkin painaa tietotyötä lähes vastavalmistuneen nuoren aikuisen tavoin.

Vähätellä ei sovi myöskään iän karttumisen tuomaa avarakatseisuutta. Myötätunto vanhenevaa minää kohtaan auttaa ymmärtämään toistenkin elämänkokemusta ja saa meidät kyseenalaistamaan ahtaita ikästereotypioita.

Emme ole yhtä kuin ikämme, vaan pysymme omana itsenämme.

Vanhempani ovat parin vuoden sisällä jääneet eläkkeelle. Ennen minulla tuli eläkeläisestä mieleeni bingossa käyvä, kaappikellon tikitystä kuunteleva Kansanradioon soittelija.

Mutta omat vanhempani ovat mielestäni vain tavallisia keski-ikäisiä.

 

Ikääntymisen tutkimuksessa puhutaan kolmannesta iästä, joka tarkoittaa työstä poisjäämisen ja varsinaisen vanhuuden välistä aikaa.

Kolmatta ikää elävät harrastavat mitä lystäävät ja nauttivat vapaudestaan.

Monettakohan ikää elää Aira Samulin, joka 90-vuotiaana pyyhältää menemään kuin hyväkuntoinen viisikymppinen?

Julkaistu 12.1.2018

Sanna Häyrynen

Tiedeviestinnän maisteri, joka haluaa tuoda tutkimukseen perustuvia näkökulmia esille. Twitter: @sannahayrynen

Lue seuraavaksi

Kun aloin pelätä kevään saapumista

Henna Määttä

Kolumni

20.6.2018

Ihmiset tekevät tuloksen – Hyvinvointi syntyy hyvästä arjesta

Aino-Kaisa Manninen

Kolumni

20.6.2018