Huhtikuun alkupäivinä löysin Pateniemestä pulmusparven. Kevätauringon sulattamassa rinteessä pyöri satakunta valko-mustakirjavaa lintua etsien siemeniä maatuneen kasvimassan seasta.
Pulmuset ovat huvittavaa porukkaa: niiden ruumiinmuoto vaikuttaa suhteettoman pyöreältä ja hellyyttävältä, mutta käytökseltään ne ovat härskejä ja hätäisiä. Toverin löytämälle siemenapajalle tungetaan röyhkeästi, vauhti on niin kova että koko parvi näyttää pyörivän ympäriinsä tuplanopeudella.
Lintujen touhuamisen katselusta tuli hyvä mieli, kuten siitä aina tulee. On kiehtovaa nähdä eläin puuhissaan, se samaan aikaan innostaa ja rauhoittaa. Mutta takaraivoon hiipi myös yhä yleisempi luontoretkien seuralainen, synkkä pelko tulevasta.
Pulmunen on yksi niistä lajeista, jotka ilmastonmuutos uhkaa tappaa sukupuuttoon. Meillä se on Tunturi-Lapin pesimälintu, kaikilta ominaisuuksiltaan pohjoiseen luontoon ja sen rytmiin sopeutunut laji.
Kun ilmasto lämpenee, pulmusten ravinnonhankkimismahdollisuudet heikkenevät olennaisesti. Ravintolajien huippukausi ajoittuu pesinnän kannalta huonompaan ajankohtaan, mikä heikentää pesimisen onnistumisen todennäköisyyttä. Ilmaston lämpeneminen tuo pulmusen pesimäalueille myös kokonaan uusia lajeja, jotka kilpailevat sen kanssa ravinnosta.
Huonommin luontoa tunteva saattaa tähän väliin todeta, että kilpailu ravinnosta ja sopeutuminen uusiin olosuhteisiin ovat luonnolle täysin tyypillisiä ja keskeisiä toimintamekanismeja.
Väite pitää periaatteessa paikkansa, mutta jättää samalla täysin huomiotta sen, että tavallisesti ympäristön tila muuttuu paljon hitaammin kuin ilmaston lämpeneminen tällä hetkellä etenee. Lajit eivät ehdi reagoida muutoksiin tarpeeksi nopeasti.
Tällä hetkellä planeettamme muuttuu niin rajusti, että meneillään on kuudes maailmanlaajuinen massasukupuuttoaalto – niin kova, että joka kuudes eläin- tai kasvilaji on vaarassa kadota lopullisesti.
Edellinen massasukupuuttoaalto tapahtui 65 miljoonaa vuotta sitten, kun valtava avaruuskivi rysähti maapallolle ja tappoi dinosaurukset. Tällä kertaa syypää olemme me.
Sitä kelpaa miettiä. Ihminen on tuhansissa vuosissa saanut aikaan yhtä pahaa tuhoa kuin yli kymmenen kilometriä läpimitaltaan oleva asteroidi.
Asteroidin eduksi voi sanoa sentään sen, että se ei tiennyt aiheuttamansa tuhon määrää eikä voinut tehdä asialle mitään. Me tiedämme, eikä vauhti silti näytä olevan hidastumassa.
Päinvastoin. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on lyhyen hallintokautensa aikana tehnyt paljon töitä sen eteen, että ilmastonmuutoksen vastainen taistelu lopetetaan ja hiilen puskeminen taivaalle maksimoidaan.
Siksi suosittelen pulmusten bongaamista. Ne ovat vielä toistaiseksi olemassa.
