Hirmuteot eivät tapahdu yhtäkkiä ja ennalta-arvaamatta

Jakoa hyviin ja pahoihin ihmisiin ei ole, sanoo Janne Hakkarainen.

Kolumni  | 

Teksti Janne Hakkarainen

Minua on aina mietityttänyt se, miten ihminen kykenee silmittömään pahuuteen ja raakaan julmuuteen.

Olen yrittänyt löytää vastausta tietokirjallisuudesta. Luin hiljattain brittiläisen filosofin Jonathan Gloverin teoksen Ihmisyys – 1900-luvun moraalihistoria. Teoksessa Glover käy läpi viime vuosisadan hirmuteot ja yrittää analysoida syitä niiden syntymiseen.

Teoksen olennaisin huomio on se, että ennalta-arvaamatonta hyppyä tavallisesta arkipäiväisyydestä silmittömään julmuuteen ei ole. Hirmutekoja on yleensä edellyttänyt pitkä ajanjakso, johon on kuulunut eri ihmisryhmien enemmän tai vähemmän suunnitelmallista demonisointia.

Esimerkiksi 1800-luvulla kehitetyt rotuteoriat loivat tieteellistä legitimiteettiä sille, että vähempiarvoiseksi ja haitalliseksi katsotuista ihmisryhmistä pyrittiin pääsemään eroon. Keinot vaihtelivat eugeniikkaohjelmien pakkosteriloinneista aina teolliseen tuhoamiseen. Kyseiset 1800-luvulla kehitetyt rotuteoriat eivät ilmestyneet tyhjästä, vaan niin sanotulla tieteellisellä rasismilla on omat juurensa historiassa.

Toisin sanoen todellisuus on jatkumo, jossa yhdestä teosta voi seurata toinen – tai ainakin yksi teko voi madaltaa kynnystä toiseen.

Koska kaikki vaikuttaa kaikkeen, jokaisella teolla on merkitystä. Tänä päivänä minua huolestuttaa erityisesti turvapaikanhakijoihin liittyvä kova ja kyyninen keskusteluilmapiiri, koska ihmisryhmien epäinhimillistämisestä ei ole koskaan seurannut mitään hyvää.

 

Toinen Gloverin keskeinen huomio on se, että ihminen voi joutua moraaliseen loukkuun. Hän saattaa tiedostaa toimintansa olevan väärin, mutta koska kynnys myöntää asia on suuri, epäeettinen toiminta jatkuu, tai muuttuu jopa epämoraalisempaan suuntaan.

Kaikista parhainta olisi, että henkilö onnistuisi välttämään moraaliseen loukkuun joutumisen kokonaan. Mikäli se ei onnistu, toiseksi paras keino on yrittää päästä sieltä pois niin pian kuin vain mahdollista, koska loukku muuttuu ajan myötä vain pahemmaksi.

Usein tämä edellyttäisi kuitenkin sitä, että henkilön täytyy tunnistamisen lisäksi nöyrästi tunnustaa aiemman toimintansa epämoraalisuus ja -eettisyys. Koska se voi olla vaikeaa, ulkopuolisten ei pidä tehdä loukusta poispääsyä tarpeettomasti hankalammaksi, eli ajaa ihmisiä siilipuolustukseen.

Kolmas mainitsemisen arvoinen huomio liittyy tribalismiin, ihmisten heimotunteeseen. Me ajaudumme helposti erottelemaan ajattelussamme oman viiteryhmämme “muista”. Kun ero meihin ja muihin on syntynyt, ”muista” on helpompi olla välittämättä: heitä kohtaan voidaan olla joko passiivisesti välinpitämättömiä tai aktiivisesti julmia.

Arjessamme passiivinen välinpitämättömyys näkyy esimerkiksi siinä, kuinka moni saattaa kävellä hankeen sammuneen ihmisen ohi soittamatta hätänumeroon. Suuremmassa mittakaavassa tribalismia edustaa poissulkeva nationalismi.

 

Gloverin kirjan paras anti on opetus siitä, että jakoa hyviin ja pahoihin ihmisiin ei ole. Vaikka on olemassa ihmisiä, joiden tuhoava käyttäytyminen voi selittyä psykiatrisella diagnoosilla, suurin osa ihmiskunnasta on väkeä, joka liikkuu hyvän ja pahan välisellä harmaalla alueella, ja joka voi itse vaikuttaa siihen, kumpaan suuntaan kyseisellä alueella liikkuu.

Vaikka teos ei anna kokonaisvaltaista vastausta alussa esittämääni kysymykseen, se antaa eväitä oman toiminnan tarkasteluun. Oma johtopäätökseni kuuluu näin: välillä on hyvä pysähtyä miettimään sitä, millaiseksi haluaa maailman muuttuvan, ja tukeeko oma käyttäytyminen ja toiminta tätä tavoitetta. Esimerkiksi omassa elämässäni olen pysähtynyt miettimään sitä, millaista ilmapiiriä rakennan ja millaisia ennakkoluuloja ylläpidän kertomillani vitseillä.

Jokaisen ihmisen päätökset ja toiminta ovat osa suurempaa kokonaisuutta. Mikäli oma käsitys ihanteellisesta tulevaisuudesta on ristiriidassa oman toiminnan kanssa, on muutosten aika.

Julkaistu 9.6.2017

Janne Hakkarainen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan viestintäasiantuntija, jonka mielestä kaikkien tasa-arvoinen kohtelu on kaikkien etu. Twitter: @jannehak

Lue seuraavaksi

Kun aloin pelätä kevään saapumista

Henna Määttä

Kolumni

20.6.2018

Ihmiset tekevät tuloksen – Hyvinvointi syntyy hyvästä arjesta

Aino-Kaisa Manninen

Kolumni

20.6.2018