Oulun ylioppilaslehti 2017.

Oululaistutkijan johtama FutuRena nappasi Helsinki Challengen finaalipaikan

3D-printattavaa minimunuaista kehittävä FutuRena sai eniten yleisöääniä, ja varmisti näin keskiviikkoiltana pääsyn kilpailun finaaliin.

Oulun yliopiston tiedetiimi FutuRena on päässyt innovaatiokilpailu Helsinki Challengen finaaliin.

Kilpailun semifinalistit kilpailivat suorasta finaalipaikasta 6. ja 7. kesäkuuta Helsinki Challenge Semifinal Pitch Night -tilaisuuksissa. FutuRena sai eniten yleisöääniä, ja varmisti näin keskiviikkoiltana pääsyn kilpailun finaaliin.

Kymmenhenkinen tiimi kehittää minimunuaisen 3D-tulostamista. Tiimin pitkän tähtäimen tavoitteena on tulostaa oikean kokoinen munuainen, jota voidaan käyttää elinsiirroissa.

Tiimiä johtaa Oulun yliopiston bio­kemian ja molekyylilääketieteen tiedekunnassa väitöskirjaa tekevä Susanna Kaisto.

”Hyvillä mielillä tässä ollaan. Olo on tietenkin vähäsen yllättynyt, mutta oikein huojentunut ja iloinen. Nyt ei tarvitse jännittää, mitä tuomaristo päättää”, hän kuvailee puhelimitse tunnelmiaan.

Kaiston mukaan tiimi oli tehnyt kovasti töitä menestyksensä eteen. Tiimi mainosti semifinaalien äänestysmahdollisuutta hyvin ahkerasti, niin somekanavissa kuin työpaikallakin.

Semifinalisteilla oli viisi minuuttia aikaa vakuuttaa yleisö oman ideansa erinomaisuudesta. Kaiston mukaan FutuRena panosti pitchissään tarinaan, tietoon ja yleisön aktivointiin.

”Pitchissä kannattaa olla mukana vahva tarina, sillä yleisön saa kiinnostuneeksi. Lisäksi kannattaa sisällyttää jotain henkilökohtaista, mutta myös jo niitä kovia tuloksia, joita olemme kisan aikana saaneet. Yleisön huomioiminen on tärkeää: yleisen luennoinnin sijaan kannattaa ottaa yleisö mukaan, vaikka kysymyksillä tai suoralla puhuttelulla.”

”Lisäksi rekvisiitta on tietysti positiivinen juttu, ja meillä oli mukana hieno, punainen muovimunuainen”, hän nauraa.

Muut Futurena-tiimiläiset ovat professorit Monika Österberg ja Jouni Partanen Aalto-yliopistosta, professori Marjo Yliperttula Helsingin yliopistosta, post doc -tutkijat Ilya Skovorodkin ja Aleksandra Rak-Raszewska Oulun yliopistosta, professorit Jukka Riekki ja Seppo Vainio Oulun yliopistosta, 3DTECH Printin perustajajäsen Tomi Kalpio  ja tutkimusjohtaja Vladimir Mironov 3D Bioprinting Solutionsilta.

Palkintona 375 000 euroa

Helsinki Challenge on ideakilpailu, johon osallistuvat tiedetiimit esittelevät kehittämiään ratkaisuja globaaleihin yhteiskunnallisiin ongelmiin, kuten ilmastonmuutokseen, nuorten kaupunkilaisten yksinäisyyteen, syövän hoitoon ja malariaan.

Kilpailuun haki 110 tiimiä, joista tuomaristo valitsi 20 semifinalistitiimiä kriteereinään tiedepohjaisuus, ratkaisuhakuisuus, vaikuttavuus, uutuus ja luovuus.

Semifinalistien joukossa on myös toinen Oulun yliopiston joukkue, maa-aineksen ympäristöystävällistä mittaamista kehittävä Myonit-tiimi. Tiimin esittelemä menetelmä hyödyntää avaruushiukkasten käyttäytymistä maa- ja kallioperässä.

Loput Helsinki Challengen finaalipaikat ratkeavat 19. kesäkuuta, jolloin tuomaristo valitsee eniten yleisöääniä saaneen tiimin lisäksi kuusi tiimiä syksyn finaaliin.

Susanna Kaiston mukaan FutuRena aikoo seuraavaksi nautiskella kesälomasta, onhan takana erittäin intensiivinen ja työntäyteinen kevät. Syyskuussa FutuRenaa odottaa Brysselissä järjestettävä finalistitiimit kokoava kaksipäiväinen Global Impact Camp.

”Syksyn alkaessa, lomien loppuessa on aika laittaa taas isompi vaihe silmään. Mutta kyllä nyt olemme ansainneet pienen kesäloman”, Kaisto toteaa.

Kilpailun voittaja julkistetaan marraskuussa. Helsinki Challengen palkinto, 375 000 euroa, on tarkoitettu tiedetiimin esittelemän ratkaisun toteuttamiseen.

Helsingin yliopiston kanssa kilpailun järjestävät Aalto-yliopisto, Hanken Svenska Handelshögskolan, Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto, Taideyliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi.

Anni Hyypiö

Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja. Twitter: @AnniHyypio

Lue lisää: