Älä ole vapaamatkustaja

Järjestötoimintaan ei pidä mennä cv-merkinnän perässä, sanoo Eero Manninen.

Olen toiminut jo vuosia erilaisissa johtotehtävissä Pohjois-Suomen suurimmassa nuorisojärjestössä, eli Oulun yliopiston ylioppilaskunnassa. Tänä aikana olen jatkuvasti saanut ja joutunut pohtimaan järjestöjen johtamista ja siinä työssä kohtaamiani haasteita. Yksi asia, johon huomaan törmääväni aina vain uudestaan, on innostuksen johtaminen: miten saada ihmisistä kaikki se osaaminen irti ja tehokkaaseen käyttöön, minkä he haluavat järjestön käyttöön antaa? Entä miten toimia tilanteessa, jossa ihmisten motivaatiotasot ja ambitiot toiminnan sisällöstä eroavat toisistaan rajustikin?

Olipa sitten kyse ainejärjestön tai killan luotsaamisesta tai toiminnanjohtajan roolista suuremmassa järjestössä, tarvitaan usein muita motivoinnin keinoja kuin suoraa rahapalkintoa tai vastaavaa taloudellista kannustetta. Ihmiset tulevat järjestöihin toteuttamaan itseään ja ideaalitilanteessa tekemään työtään intohimolla ja koko sydämellään. Siksi on erittäin tärkeää saada oikeat ihmiset oikeisiin tehtäviin ja kuunnella heitä herkällä korvalla.

Aihe on ajankohtainen, sillä tähän aikaan vuodesta valitaan järjestöille uudet toimijat ja johtajat ensi vuodeksi. Oletko itse pohtimassa järjestötoimintaan lähtemistä tai järjestössäsi seuraavaan haasteeseen pyrkimistä? Suosittelen lämpimästi, mutta vain siinä tapauksessa, että et ole vapaamatkustaja. Pysähdy pohtimaan syvällisesti sitä, mitä sinä haluat ensi vuonna saavuttaa ja järjestöllesi antaa. Ja erityisesti, miksi. Kun saat kirkastettua tavoitteen itsellesi, on tiesi paljon helpompi sekä valintatilanteessa että tulevana vuonna järjestösi toiminnassa. Järjestötoiminnan yksi lainalaisuus on, että saat siitä sitä enemmän irti, mitä enemmän itse sille annat. Usko pois.

Asia on ajankohtainen myös ylioppilaskunnassa. Ei ole aina itsestään selvää, että ihmiset pyrkisivät luottamustehtäviimme vain ja ainoastaan omasta innostuksestaan johtuen. Olen omien vuosieni aikana nähnyt cv-merkinnän perässä ylioppilaskuntaan tulevia kuten myös päättäjiksi haluavia, jotka himoavat valtaa vailla sen mukana tulevaa vastuuta. Ehkä joissain yksittäisissä tilanteissa olen syyllistynyt ainakin toiseen noista itsekin.

Marraskuun alussa käytiin edustajistovaalit ja ylioppilaskunta sai uuden 37-henkisen edustajiston. Toivon todella, että uusi edustajistomme innostuu työstään heti kautensa alussa ja saamme aikaan aktiivista ja älykästä keskustelua, joka johtaa ylioppilaskunnan kehittymiseen ja hyviin päätöksiin. Siten saamme 37 innostunutta ja asiaansa perehtynyttä johtajaa, jotka pohjaavat päätöksentekonsa älykkääseen argumentointiin ja kunnioittavat myös toistensa mielipiteitä.

Järjestötoiminnasta saa parhaimmillaan valtavan määrän osaamista, tietoa ja laajat verkostot. Se vaatii ainoastaan kovasti töitä, niin kuin mikä tahansa tavoittelemisen arvoinen asia.

Eero Manninen

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan entinen pääsihteeri. Twitter: @EeroManninen

Lue lisää: